Polku jostain tuttu vie eksyneet mukanaan | Kaatuneet puut metsän reunaan

askeleet johdattavat | Täällä

vielä kaikuu laulu niiden muinaisten voimien | Joiden kyyneleistä heijastuu

lopun nähnyt tähdetön yö |

Varmasti lehdet maassa mätänevät jotain muistavat | Ehkä kuulivat kun tuhon

airuet tästä ohi ratsastivat |

Kaukana sodasta ja nälästä | Kaukana maailmasta joka syttyi tuleen | On tänne

jäätävä, meitä on niin vähän |

Luotettava jumaliin, ehkä hetken vielä selviämme | Saamme yösijan viereltä

kantojen, lehvistä peiton | On

turha pelätä virtaavaa vettä | Ei täällä taivaalta sada tuhkaa | Jos et tunne

itseäsi pimeässä | Et tiedä mitä

kuulet hiljaisuudessa | Suusta suuhun kulkevat ikiaikaiset viisaudet | Sanat

vuosilta ennen syntymäämme |

Kaiken sen tiesimme vaan emme ymmärtäneet | Kun tuhannet silmät meitä

tuijottavat | Niiden suuntaan

kääntyvät päämme | Kohdatkaa muinaiset! | Muinainen mahti, joka repii luomukset

ihmisten | Ja syntyy

itse uudelleen | Kun taivas aukenee ja kastelee maan | Juurtuu kiveen puu

jokainen | Niin kaatuvat seinät

linnoitusten | Kuin lasi pirstoutuvat vihan muurit | Ruostuvat koneet ajan

edestämme päättyneen |

Jäävät pohjaan laivat unohtuneet | Ja jälkemme huuhtoutuvat puhtaaseen veteen |

Hetkessä pyyhkiytyvät

vuodet tuhannet | Palaavat maahan pyhät kirjoitukset | Kohdatkaa muinaiset! |

Kohdatkaa uusi maailma!