Ei pojasta polvi parane

kuljen kömpelöin liikkein täällä

pohjoisen maan päällä

jossa sukupuu seisoo vahvana

sen kuulen havisevan, varisevan

ja tuulipukujen kahisevan

Pilkkeenä isän silmäkulmassa

olisi parempi olla

kuin melankolian vainiolla

jolla seisoo mykkä kansa

auringonlaskua tuijottaen

hiljaa valtioksi muuttuen

Isän, pojan ja pontikan

nimeen täällä kaikki vannotaan

kautta pohjanmaan

yksi kerrallaan

joutuu luopumaan haaveistaan

Sateenkaaren juurelta

tyhjää kirstua kotiin kannetaan

hangesta hautaan

kieltä rautaan

uudestaan ja uudestaan

Ikkunoista katsovat silmät

joilla ei ole kotia

toisia kodittomia

etsien aurinkoa joka

jossain lähiön takana

makaa kai jo kuolleena