Kuljen raakaa maisemaa

kuin talvihorroksessa harhailen

jonkun unta katsellen

Hiuksia ja hampaita

elämä repii ja laittaa kulkemaan

yksin elämään ja kuolemaan

Voiko maailmaa rakastaa

kuka meidät tänne loi

ja kuka väittää voi

ettei näe pelkoaan

kun laulu yössä soi

Ja sen sydämessä asuu kylmä teräs

Enemmän kuin kuolemaa

pelkään mitä sitä ennen tapahtuu

kuinka helposti unohtuu

Kaikki se mitä rakastaa

ja kuinka vasta sitten havahtuu

kun kaikki tuhoutuu

Kun panen täällä parasta

karkeloin ja kompuroin

ja jossain hiljaa soi

sävel raastava

joka loppua ennakoi

Ja sen sydämessä asuu kylmä teräs

Usko ja rakkaus ovat kai kuolleita

mutta aina on toivoa