Elämän ruoska piiskaa

murheellista miestä,

märkänä hiestä

kuljen matkaa, jolta ei takaisin tulla

Maailma, saatana, ei

anna rauhaa,

korvissani pauhaa

kuolinkellot, jotka kutsuvat minua

Maa on kova kuin teräs, taivaan

viha harteillani

painaa ruumistani

näännyn näihin tuskiin,

itkuun iänkaikkiseen

Tämä ruumis jäätyy pystyyn, kuolema

silmäni sulkee,

edessäni kulkee

ilkkuen, nauraen,

pilkaten minua

Tänään on pimeää!

Huomenna on pimeämpää!

Hikoile verta, kiroile, muserra käärmeen pää!

Eikö löydy sinusta miestä pahaa itsestäsi piestä?

Käärme kiertyy sydämeni ympärille,

otteesta sen

irti pääse en,

silti tahdon vielä sen viimeisen sanan

Parempi on siis

istua alas, yksin itkeä,

paha kitkeä

päästä ja tappaa sen sitkeä käärme